Yli 10 miljardia euroa, josta ei puhuta. Onko vaalikeskusteluissa tilaa sosiaalipalveluille?

Terveydenhuolto, lääkäriin pääsy, terveyskeskuksen sijainti ja erikoissairaanhoidon jonot hallitsevat sote-keskustelua. Sosiaalipalveluista ei juuri puhuta. Niiden nettokustannukset olivat kuitenkin vuonna 2023 ilman päihde- ja mielenterveyspalvelujen sosiaalipalveluita yhteensä noin 10,1 miljardia euroa. Summa on lähes täsmälleen sama kuin hyvinvointialueiden somaattisen erikoissairaanhoidon ja perusterveydenhuollon nettokustannukset.

Iäkkäiden, vammaisten, työikäisten, lasten, nuorten ja perheiden sosiaalipalvelut sekä niiden saatavuuteen ja saavutettavuuteen liittyvä keskustelu luulisi kiinnostavan niin politiikassa kuin mediassakin, erityisesti näin hyvinvointivaalien alla.

Eri sosiaalipalveluiden tuottamisessa niin kutsuttu monituottajamalli on huomattavasti merkittävämmässä asemassa kuin terveydenhuollossa. Hyvinvointialueet ostavat sosiaalipalveluyrityksiltä lastensuojelun avopalveluista noin kolmanneksen. Yksityiset palveluntuottajat tuottavat 52 % iäkkäiden ympärivuorokautisesta hoidosta asiakasmääristä laskettuna. Huippuna on lastensuojelun sijaishuollon laitoshoito, jossa yksityiset yritykset tuottavat noin 70 % palveluista.

On selvää, että hyvinvointialueet eivät selviä sosiaalipalveluiden tuottamisesta yksin. Toinen huomio on, että sosiaalipalveluiden tarpeen kasvu ja hyvinvointialueiden talouden sopeuttaminen vähentämällä nopeasti ostopalveluita johtaa ongelmiin.

Sosiaalipalvelujen hyvinvointialuevaaliteemaksi sopiikin kysymys: Miten homma hoidetaan aidolla yhteistyöllä hyvinvointialueiden ja yksityisten sosiaalipalveluyritysten sekä kolmannen sektorin kesken?
Yhteistyön lähtökohta sosiaalipalveluiden monituottajamallin hyödyntämisessä on, että aidosti tiedetään hyvinvointialueiden oman tuotannon yksikköhinnat. Tämän jälkeen on alueiden tuotantotapa-analyysit ja palvelustrategiat helpompi tarkistaa ja kilpailuttaa palvelut.

Kilpailuttamisesta on usein vaarana tulla ”hallinnollista huutolaiskauppaa”, jossa ratkaisee vain se, kuka hoitaa halvimmalla, ja asiakkaiden todelliset palvelutarpeet sekä palvelun laatu jäävät toissijaisiksi. Toisaalta ei ole myöskään tällä hetkellä itsestään selvää, että vaikka hyvinvointialueen viranhaltija olisi todennut asiakkaan oikeutetuksi palveluun, niin asiakas aidosti voisi valita kaikkien tuottajien – niin hyvinvointialueen kuin yksityistenkin – vapaina olevista paikoista itselleen sopivimman.

Hyvinvointialuevaalit ovat sosiaalipalvelualan yrityksille ja palveluita tuottaville järjestöille mahdollisuus nostaa esille heidän keskeistä rooliaan sosiaalipalveluissa. Tämä ei vielä riitä, sillä vaalien jälkeen on vielä paljon tehtävää, jotta vuoropuhelu ja yhteistyö hyvinvointialueiden ja yksityisten palvelutuottajien välillä kehittyy. Oman mausteensa tähän soppaan tuovat vielä hyvinvointialueiden talouden sopeuttaminen, sosiaalihuollon lainsäädäntöhankkeet ja sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain uudistaminen.

Tero Ristimäki on Rud Pedersenin vanhempi neuvonantaja sekä pitkän linjan työmarkkinatoiminnan ja sosiaalialan ammattilainen.