Maria Rajala

Office Manager​, Finland, Helsinki

Maria Rajala työskentelee Rud Pedersenin Helsingin toimistossa toimistopäällikkönä, vastaten erilaisista toimiston sekä talous- ja henkilöstöhallinnon tehtävistä yhdessä johdon kanssa. Lisäksi Marian vastuualueelle kuuluu tapahtumien järjestäminen sekä yrityksen ulkoisen viestinnän tehtäviä.​

Ennen Rud Pedersenille siirtymistään Maria työskenteli erilaisissa assistentti- ja sihteeritehtävissä Sosiaali- ja terveysministeriössä. Marialla on kokemusta myös opiskelijajärjestötoiminnasta, viimeisimpänä Suomen opiskelijakuntien liitto SAMOK:ssa.

Marian vapaa-aika kuluu pitkälti kuntapolitiikan ja puoluepolitiikan parissa Espoossa. ​Lisäksi hänellä on luottamustoimia puolueessa. Maria on valmistunut tradenomiksi Haaga-Helia ammattikorkeakoulusta pääaineenaan henkilöstöhallinto.​