:focal(1363x1526:1364x1527))
Akseli Rouvari
Senior Consultant, Finland
Akseli toimii vanhempana konsulttina Rud Pedersenillä ja neuvoo asiakkaita vaikuttamisessa, yhteiskunnallisissa asioissa ja strategisessa viestinnässä. Hän vastaa yhtiön energia-, ilmasto- ja kiertotalousliiketoiminnasta sekä työskentelee myös muun muassa teknologian, teollisuuspolitiikan ja liikennesektorin parissa.
Akseli auttaa asiakkaita ymmärtämään poliittista ja yhteiskunnallista muutosta ja johtamaan sen selkeiksi strategioiksi, mitattaviksi tuloksiksi ja liiketoimintavaikutuksiksi. Hänellä on vahvoja näyttöjä tuloksellisesta työstä asiakasvastaavana ja projektipäällikkönä. Viimeaikaisissa toimeksiannoissa Akseli on tukenut suomalaisia ja kansainvälisiä yrityksiä eduskuntavaaleihin liittyvässä vaikuttamistyössä, investointijulkistusten suunnittelussa ja toteutuksessa sekä Suomen ja EU:n muuttuvan poliittisen toimintaympäristön ymmärtämisessä.
Ennen siirtymistään Rud Pedersenille (silloinen Tekir) vuonna 2022 Akseli työskenteli toisessa konsulttitoimistossa sekä politiikan ja edunvalvontajärjestöjen parissa. Hän on vetänyt useita näkyviä poliittisia kampanjoita Suomessa, kuten puolueen pormestari-, europarlamentti- ja puoluejohtajakampanjoita. Akseli on myös edustanut Suomea YK- ja EU-tasolla, kuten YK:n ilmastokokouksissa, ja toimi Suomen nuorten YK-ilmastodelegaattina 2022–2023.
Akseli on opiskellut politiikkaa ja viestintää Helsingin yliopistossa (VTK), ja kauppatieteitä Hankenilla.